top of page
HISTORIA
Marjamestarit on pääasiassa suomalaisiin marjoihin erikoistunut perheyritys. Yritys harjoittaa tukkukauppaa jonka asiakkaina ovat toiset tukkukauppiaat, supermarketit sekä joissain määrin torikauppiaat. Marjatoiminta on saanut alkunsa 1980-luvun loppupuolella, kun perheen äiti aloitti opintojensa ohella marjojen, vihannesten ja sienien myyjänä torilla.
TUOTTEET
Vuosien varrella koulutuksen, ammattitaidon sekä verkostojen kasvamisen myötä toiminnan painopiste on siirtynyt tukkukaupan puolelle. Kotitalouksien ympärivuotinen pakastemarjojen kysyntä on huomattu myös meillä. Palvellaksemme paremmin kuluttajien tarpeita olemme laajentaneet toimintaamme perustamalla Pakastemestarit. Pakastemarjat tarjoavat kesäkauden makua syksyn ja talven pimeneviin iltoihin. Haluamme olla tukemassa vuoden jokaisena päivänä kuluttajien terveellistä ja vitamiinipitoista ruokavaliota tuoreiden ja pakastettujen marjojen avulla. Sydänmerkki on myönnetty yrityksen suomalaisille mansikoille tunnustuksena sydänystävällistä tuotteesta. Marjamestareille on myös myönnetty avainlippu suomalaisista tuore- ja pakastemansikoista.
VASTUULLISUUS
Haluamme olla mukana tukemassa viljelijöiden elinkeinoa sekä varmistaa maamme ruokahuollon toimivuuden kotimaisilla tuotteilla. Food Data Finlandin jäsenenä olemme mukana ruokaketjujen kehittämisessä. Teemme myös yhteistyötä jäsenverkostossa olevien jäsenten kesken. Ruoan vastuullisuuden malli, metsäkatoasetuksen edellyttämien tietojen jakaminen ja ruokaketjun kulku ovat hyviä esimerkkejä yhteistyöstä. Haluamme olla mukana toimittamassa turvallisia ja laadukkaita marjatuotteita asiakkaidemme nautittavaksi vuoden jokaisena päivänä.
Terveisin Lähteenmäen perhe
Itä-Helsingin Sanomat 19.6.1994
bottom of page